Juha Yli-Knuuttila, tenori (CV)

Juha Yli-Knuuttila aloitti lauluopintonsa Tampereen konservatoriossa vuonna 1996, valmistuttuaan sitä ennen pianonvirittäjäksi Arla-Instituutin kolmivuotisesta koulutusohjelmasta. Vuonna 2008 hän valmistui Sibelius-Akatemian laulumusiikin koulutusohjelmasta Musiikin Maisteriksi opettajinaan Anssi Hirvonen ja Raimo Laukka.

Yhdessä pianisti Pentti Kotirannan kanssa Yli-Knuuttila on esiintynyt lukuisissa konserteissa eri puolilla Suomea sekä USA:ssa ja Kanadassa.

Hän on esiintynyt solistina myös useissa kirkkomusiikkiteoksissa, joista mainittakoon Faurén, Duruflén ja Mozartin Requiem, Händelin Messias-oratorio, Rossinin Petite Messe Solennelle, Saint-Saensin Jouluoratorio, Bachin Johannes-Passio ja kantaatit 6, 66, 156, 165, 211 ja Schubertin G-duurimessu sekä Carissimin soolomotetti tenorille.

Hänen oopperarooleihinsa kuuluvat Spiridione Donizettin Il Campanellossa, Monostatos Mozartin Taikahuilussa ja Aatelismies Wagnerin Lohengrinissä.

Syksyllä 2001 Yli-Knuuttila saavutti finaalipaikan ja tunnustuspalkinnon

Merikanto-laulukilpailussa.